Yhdistyksen tarkoitus
Tavoitteenamme on auttaa ihmisiä tarjoamalla heille hevosen ja ihmisen välisiä kohtaamisia. Yhdistyksen avulla voimme mahdollistaa lasten ja hevosten välisen vuorovaikutuksen sekä tukea terapiaratsastusta ja siten auttaa lapsia jatkossa entistäkin nopeammin ja helpommin.
Hevoset ovat täydellisiä terapeutteja, sillä ne aistivat hetkessä ihmisen tunnetilan, säteilevät rauhaa ja antavat turvallisuuden tunteen. Erityisesti toimintarajoitteisille lapsille ja nuorille nämä herkät eläimet ovat ihanteellisia kumppaneita, sillä niihin voi luottaa täysin. Tähän ihmisen ja hevosen väliseen ainutlaatuiseen vuorovaikutukseen CAVALLUNA on panostanut jo yli kolmen vuoden ajan: Se kutsuu esimerkiksi säännöllisin väliajoin lapsia ja nuoria kiertuekaupunkeihin antaakseen heille mahdollisuuden kurkistaa Euroopan suosituimman hevosshow’n kulissien taakse ja samalla tutustua vaikuttaviin showhevosiin aivan läheltä.
Tavoitteena on, että lapset ja nuoret unohtavat arkensa muutamaksi tunniksi ja ennen kaikkea, että he voivat kokea kauniita hetkiä yhdessä perheensä kanssa. Näin he saavat kerättyä uutta voimaa riippumatta siitä, millaisen kohtalon he ovat kohdanneet.
Voidaksemme auttaa lapsia ja nuoria ihmisen ja hevosen välisen vuorovaikutuksen avulla, olemme toteuttaneet erilaisia projekteja. Mutta millaisista projekteista tässä on kyse?
Tässä yhteenveto projekteista:
yhteistyö Saksan terapiaratsastuksen ammattiyhdistyksen DKThR:n (Deutsches Kuratorium für Therapeutisches Reiten e.V) edistämisprojekteissa lasten ja nuorten kutsuminen näytöksiin useissa showkaupungeissa ml. VIP-paikat ja backstage-vierailut hyväntekeväisyystapahtumat lahjoituskampanjat terapiaratsastuskeskusten ja eläinsuojelukeskusten tukeminen ”Abenteuerland e.V.” -ratsastusterapiakeskuksen ponikoulu.
Uutiset-osiossa voit lukea lasten ja nuorten vierailusta show’ssa sekä hyväntekeväisyystapahtumistamme. Uutiset-osioon pääset tästä.
Terapiaratsastus
Yhdessä Saksan terapiaratsastuksen ammattiyhdistyksen DKThR:n (Deutsches Kuratorium für Therapeutisches Reiten e.V), Saksassa toimivien useiden eri ratsastusterapiakeskusten ja muiden hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa CAVALLUNA edistää terapiaratsastusta, joka koostuu erilaisista alueista.
Näitä ovat
sosiaalipedagoginen hevostoiminta hevosavusteinen psykoterapia ratsastusterapia.
Näissä terapiamenetelmissä itse ratsastus ei ole etusijalla, vaan lasten kehityksen tukeminen, joka toteutetaan työskentelemällä ja toimimalla näiden herkkien eläinten kanssa. Hevosten kanssa toimiminen tuottaa hoidettaville lapsille ja nuorille ennen kaikkea iloa sekä parantaa heidän fyysistä ja henkistä hyvinvointiaan. Syvä suhde hevoseen on tässä tietysti myös tärkeää. Nelijalkaiset auttavat lapsia kohtaamaan heidän yksilölliset rajoitteet ja ongelmat. Näitä voivat olla fyysiset vammat, mutta myös käyttäytymisongelmat tai vaikeudet sosiaalisessa ympäristössä.
Haluatko saada lisätietoa yksittäisistä menetelmistä? Lue siinä tapauksessa tätä käsittelevä artikkelikokoelmamme:
Show’t tarjoavat ikimuistoisia hetkiä
Viime vuosien aikana CAVALLUNA on loihtinut hymyn jo useiden lasten huulille kutsumalla lapsia näytöksiin ja backstage-vierailuille, ja siten lahjoittanut lapsille ikimuistoisia hetkiä niin Berliinissä, Hampurissa, Kölnissä kuin Münchenissä. Jokainen pieni vierailija kantaa mukanaan ainutlaatuista ja koskettavaa tarinaa ja on ansainnut kaiken onnen – jonka hevosen selässä istuminen voi tarjota.
Tunnetko jonkun toimintarajoitteisen lapsen tai nuoren, joka on myös ansainnut tällaisen yllätyksen? Ota siinä tapauksessa yhteyttä yhdistykseemme!